Siirry sisältöön

Ajankohtaisia teemoja

Miten keskustella avoimesti lasten kanssa verkon vaaroista

Simo Ristolainen

05.09.17 2 min. lukuaika

Elämä eletään nykyisin yhtä lailla verkossa kuin oikeassa maailmassa. Netti voi olla hyvä työkalu, mutta se voi myös aiheuttaa ongelmia. Vanhempana olet vastuussa siitä, minkälaisen sijan netti saa lastesi elämässä.

 

Olemme verkossa melkein koko ajan. Olemme päässeet nettiin jo pitkään ilman tietokonetta, ja lapsemme käyttävät nettiä tableteissa, älypuhelimissa, televisioissa – vaikka missä. Internet on kaikkialla, eikä se osoita mitään laantumisen merkkejä.

“Kun olin nuori, tekstiviestit olivat se juttu. Nykynuoret eivät käytä niitä juurikaan, vaan Snapchatin ja Whatsappin kaltaisia viestipalveluja. Koska viestisovelluksia on niin monia, vanhemmat harvoin tietävät, mitä heidän lapsensa puuhaa niissä. Kun lapset törmäävät johonkin vaaralliseen verkossa, heidän olisi tärkeää tietää, mitä tehdä tilanteessa”, sanoo tietoturva-asiantuntija ja F-Secure Labsin alumni Mikael Albrecht.

Keskustelemalla asiasta lastesi kanssa saat hyvän kuvan siitä, millaista heidän elämänsä on, miten he näkevät netin ja miten he käyttävät sitä. Samalla voit puhua lapsillesi netin käytöstä ja sopia säännöistä. Lasten ei esimerkiksi koskaan pitäisi suostua tapaamaan ihmistä, johon ovat tutustuneet verkossa, tai tekemään mitään, mikä tuntuu heistä epämukavalta.

Kertomalla lapsillesi verkkouhkista ja muista ikävistä asioista netissä, kuten nettikiusaamisesta ja trollaamisesta, voit opettaa heille reagoimaan oikein, kun tällaisia ongelmia tulee vastaan. Näin lapsesi oppivat välttämään pahoja asioita. Samalla luot välillenne suhteen, jonka ansiosta lapsesi kertovat sinulle mahdollisista negatiivisista kokemuksista.

Nykyisin vuorovaikutus verkossa on luonnollinen osa sosiaalista elämää. Jos lapsilta kielletään pääsy nettiin, he usein jäävät ulkopuolisiksi sekä verkossa että tosielämässä.

“Sinun kannattaa pikemminkin olla osa lapsesi nettielämää sen sijaan, että yrittäisit rajoittaa ja säädellä netin käyttöä. Facebookissa oleminen ei enää riitä. Jos lapsesi käyttävät WhatsAppia, sinunkin on käytettävä sitä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että uskallat keskustella netistä lastesi kanssa”, Albrecht sanoo.

 

Tässä joitakin internet-aiheita, joista voit keskustella lastesi kanssa:

  • Esimerkkejä mahdollisesti netissä vastaan tulevista verkkouhkista sekä miten niihin pitäisi reagoida
  • Lasten oikeudet ja velvollisuudet verkossa
  • Minkälaisia sisältöjä haluat lastesi välttävän verkossa sekä perustelut tälle
Simo Ristolainen

05.09.17 2 min. lukuaika

Kategoriat

Korostettu artikkeli

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Newsletter modal

Kiitos kiinnostuksestasi uutiskirjettämme kohtaan. Saat piakkoin sähköpostin, jotta voit vahvistaa uutiskirjeen tilauksesi.

Gated Content modal

Onneksi olkoon – voit nyt tutustua sisältöön klikkaamalla alla olevaa painiketta.