Siirry sisältöön

Ajankohtaisia teemoja

Lapsilukko on kuollut – eläköön Perhesäännöt!

Simo Ristolainen

31.08.17 3 min. lukuaika

Suurin osa tänä vuonna koulunsa aloittavista lapsista ei todennäköisesti aio viettää aikaansa istumalla TV:n edessä ja odottamalla, että sieltä tulisi jotakin hyvää.

“Nykyajan lapset ovat diginatiiveja, joilla ei ole valmiita malleja teknologian käyttämiseen. He löytävät itse uudet, luovat tavat siihen”, kertoo F-Securen vanhempi tuotemarkkinointipäällikkö Timo Salmi: ”He valitsevat ajankohdan ja paikan sekä sisällön, jonka haluavat nähdä, oli se sitten Snapchatissa, Youtubessa, Netflixissä tai muussa online-palvelussa. He ovat tottuneet klikkaamaan, osoittamaan tai vain pyytämään mitä tahansa haluavatkin.”

Mahdollisuutesi kontrolloida lastesi internetin käyttöä on mennyttä aikaa — jos sitä koskaan olikaan.

Kun Timo ja muut palkitun, F-Secure SAFEn ja FREEDOMEn yhdistävän F-Secure TOTALin kehittäneet asiantuntijat alkoivat suunnitella vuoden 2017 päivityksiä, he käyttivät paljon aikaa yrittääkseen ymmärtää, miten auttaisivat parantamaan vanhempien ja lasten suhdetta teknologiaan.

“Havaitsimme, että vanhemmat ovat pääasiallisesti huolissaan kahdesta asiasta – lasten laitteiden äärellä käytetyn ajan määrästä ja siitä, että lapset pysyvät erossa internetin törkysivuista”, hän sanoo.

Vanhemmat asettavat omat sääntönsä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

“Jokaisella perheellä on omat sääntönsä nukkumaanmenoajan, perheaterioiden, käsienpesun ja monen muun päivittäisen toimen suhteen”, Timo sanoo: ”Nämä säännöt ovat usein hyvin käytännöllisiä ja ne muuttuvat ajan myötä, kun muutokset ovat tarpeen. Perheillä on selkeitä esimerkkejä, miten sääntöjä sovelletaan muissa perheissä – jotkut ovat tiukempia, jotkut antavat lapsille enemmän tilaa.”

Nämä säännöt tuntuvat kuitenkin usein katoavan, kun puhutaan laitteiden käytöstä.

“Suurin osa vanhemmista ei kasvanut houkuttelevien älylaitteiden ja tablettien keskellä. Koska niitä ei ollut meidän lapsuudessamme tai nuoruudessamme, luomme umpimähkäisiä ja kiireessä keksittyjä sääntöjä, kun ärsyynnymme tilanteeseen. Silloin olemme harvoin systemaattisia tai johdonmukaisia. Emme myöskään selitä riittävän perusteellisesti , miten laitteita käytetään, missä niitä käytetään, tai miksi niitä käytetään…  Family Rules -ominaisuus auttaa muuttamaan tätä tilannetta.”

Perheen säännöt saapuvat

Sen sijaan, että lapset lukitaan turvaan internetin vaaroista ja päästetään sitten vapaiksi, TOTALin kehittäjät halusivat auttaa vanhempia asettamaan rajat internetin käyttöön samalla tavoin kuin vanhemmat asettavat rajoja lapsilleen myös tosielämässä.

”Mielestämme sääntöjen perustaminen internetin käyttöä varten tulisi olla vanhemmille helppoa”, Timo sanoi: ”Tavoitteemme oli tehdä Family Rules -ominaisuudesta selkeä ja ymmärrettävä sekä lapselle että vanhemmalle.”  Family Rules -ominaisuus, joka on saatavilla sekä TOTALiin että SAFEen, ei ole ainoastaan uusi lähestymistapa digitaaliseen vanhemmuuteen. Se on myös kokoelma työkaluja, joilla vanhemmat voivat hallita rajoja, suodattaa sisältöä ja paikantaa lapsensa laitteet etänä, jolloin he voivat ohjeistaa lapsen internetin käyttöä mistä tahansa.

”Internetin kauneus on siinä, että se sallii perheen pysyä yhteydessä toisiinsa ja samalla itsenäisyyden. Family Rules -ominaisuudella rohkaisemme avoimuuteen alusta asti”, Timo toteaa.

Yhdessä sääntöjä kehittämällä lapset saavat vapauden kokeilla, oppia ja rakentaa luottamusta ikävyyksiä estävällä tavalla.

“Lapset löytävät aina tavat ohittaa liian tiukat rajat. Lapsille ja vanhemmille on tärkeää työskennellä yhdessä, jolloin lapsi on aktiivinen osallistuja päätöksenteossa sen suhteen, mihin rajoja pitäisi asettaa ja miksi. Ja se on prosessi, joka on suunniteltu palkitsemaan hyvää käytöstä ja kasvamaan lasten mukana.”

Vertailu näyttää hyvin käytännöllisesti digitaalisen vanhemmuuden vanhan mallin erot uuteen verrattuna.

Lapsilukko Perheen säännöt
Vanhemmat asettavat lapselleen Vanhemmat asettavat yhdessä lasten kanssa
Sokeat rajoitukset sisällölle Selkeät, keskusteltavissa olevat rajat
Kaikille sama Ehdottaa sääntöjä ja profiileja lapsen ikään sopivasti
Aikarajat Aikataulutettuja rajoja sisältäen nukkumaanmenoajan asetuksen
Vanhemmilla oltava pääsy lasten koneelle Vanhemmat voivat lisätä rajoituksia ja lupia mistä tahansa tai millä tahansa laitteella
Jokainen laite pitää erikseen määritellä Sama profiili voidaan asettaa useisiin laitteisiin

Nyt TOTALia käyttävät vanhemmat eivät ainoastaan suojaa lastensa turvallisuutta ja yksityisyyttä, vaan auttavat myös lapsiaan oppimaan neuvottelutaitoja. Näitä tarvitaan maailmassa, jossa kaikki tulee valmiina. Ja nämä taidot auttavat koko heidän elämänsä ajan.

Simo Ristolainen

31.08.17 3 min. lukuaika

Kategoriat

Korostettu artikkeli

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Newsletter modal

Kiitos kiinnostuksestasi uutiskirjettämme kohtaan. Saat piakkoin sähköpostin, jotta voit vahvistaa uutiskirjeen tilauksesi.

Gated Content modal

Onneksi olkoon – voit nyt tutustua sisältöön klikkaamalla alla olevaa painiketta.